sunnuntai 23. syyskuuta 2012

Barbie-maailmassa

Tämä viikonloppu on kulunut iloisesti sormet kuumaliimassa käryten.

Keijukaiskorva näki netissä Barbie-linnan ja tahtoi sellaisen itselleen. Minun lapsiparkani eivät nähtävästi koskaan saa ihan sitä mitä itse haluavat vaan sen verran mitä äiti osaa tehdä. Ja tässä kohtaa myös Isoisä. Päätimme (tai voi olla, että minä päätin) Isäni kanssa rakentaa Keijukaiskorvalle Barbie-linnan itse vanhasta kaapista.

Ennen kuin seiniä voi laittaa paikoilleen, pitää olla huonekalut, että tietää kuinka paljon tilaa ne vievät.

Kylppäristä aloitetaan. Näihin sovelsin You.Tubesta kaivamiani FroggyMumin ohjeita:






Takka on verhoiltu samalla ylellisellä marmorilla. Sisällä led-tuikku:



Pikkutyttöjen kerrossänkyyn löytyi kaava Kaunis pieni elämä-blogista. Toteutin sängyn ohjeesta poiketen pahvin, mattoveitsen sekä kuumaliiman yhteistyönä. Tikkaat tein jäätelötikuista ja vuodevaatteet jämäpaloista.




Sohvan tein superlonista (lasten patjojen jatkopaloista, mietin myöhemmin mitä sitten tehdään, kun lapset kasvavat), mutta siitä tuli niin jykevä, että joudun miettimään jotain hiukan hentoisempaa versiota, jotta muillekin huonekaluille jäisi tilaa. Tämän voi laittaa vaikka prinsessalinnan pihalle kosijoita houkuttelemaan:



Kuvissa poseeraavan MonsterHigh-neidon Keijukaiskorva valitsi laivalta pienten tyttöjensä äidiksi, koska sillä on niin kaunis tukka. Yhtään "oikeaa Barbieta" lapsella ei ole.

Sain Mun Tekemä-blogista tunnustuksen:



Kiitokset!



Lähetän tunnustuksen eteenpäin seuraaviin blogeihin:


Tunnustuksen säännöt:
1. Kiitä linkin kera bloggaajaa, joka tämän sinulle myönsi.
2. Anna tunnustus viidelle (5) suosikkiblogillesi ja kerro siitä heille kommentilla.
3. Kopioi post it -lappu ja liitä se blogiisi.
4. Ole iloinen saamastasi tunnustuksesta, vaikka se onkin kerrottu vain post it -lapulla ja toivo, että omat lempibloggaajasi jakavat sen eteenpäin.

Tunnustus on kiertänyt jo aika monessa blogissa.
Laitanpa tämän tunnustuksen eteenpäin toivottavasti blogeihin joissa tämä ei ole vielä ehtinyt käydä :)


6 kommenttia:

  1. Oi miten mahtavia!!! Ei parane edes meiän Iinulille näyttää;)))

    VastaaPoista
  2. Ja suuren suuri kiitos tunnustuksesta<3

    VastaaPoista
  3. Kiitos Kaisa! Laittelen taas aikanaan tunnustuksen eteenpäin :)

    VastaaPoista
  4. Mielettömiä barbien huonekaluja!

    VastaaPoista
  5. Hienoja!! =) Ja lämmin kiitos tunnustuksesta! =)

    VastaaPoista

Kiitokset kommentistasi! =)