Elämästä ja kuolemasta

Kukkapoika miettii usein ääneen elämää ja kuolemaa. Erityisesti se tieto, että joka hetki joku kuolee ja joku toinen taas syntyy, on hänelle mieluinen ja lohdullinen. Kuolemanpelko on silti 5-vuotiaiden tapaan suuri. Syksyllä hän lopetti joksikin aikaa syömisen kokonaan, kun päiväkodissa oli sanottu, että pitää syödä, että kasvaisi isoksi. Jonain pimeinä yön hetkinä pieni poika sitten paljasti, ettei uskalla syödä, koska pelkää kasvavansa niin vanhaksi, että kuolee. Tarvittiin erikoislääkäri vakuuttamaan, että ihminen vanhenee ihan yhtä nopeasti tai hitaasti riippumatta siitä mitä syö.

Kukkapoika oli peloissaan siskojen jouduttua yksi kerrallaan sairaalaan ja olin itsekin itkuinen ja neuvoton, kun kaiken lasten sairastelun päätteeksi ihan terveen oloinen Vili-marsu löytyi kuolleena häkistään.

Kuoleman vastapainoksi tarvitaan aina elämää, joten pikkuinen Tiana muutti meille pari päivää sitten:

Ikää hänellä on 4kk ja elämäniloa ja uteliaisuutta siinä määrin, että isompienkin tyttöjen on nähty salaa pyyhkivän onnenkyyneleitä.... :)

Tianan myötä tuli ajatus kissanpesästä, jota voi muotoilla, käyttää ja pestä loputtomiin. Kaupan pedit, kun ovat olleet iloisesti solmussa aina heti ensimmäisen pesun jälkeen eikä niitä ole voinut möyhiä mieleisekseen.

Tässä Tianan prinsessapeti:

Ulkokangas on kierrätysaarre, sisällä kerros vanua ja vuorina pehmoista fleeceä.


Orvokin peti syntyi minulle mieluisammista väreistä:

Kovin ovat kissat tyytyväisiä peteihinsä, mutta sitä en tiedä miten pääsi käymään niin, että Tianan peti sijaitsee ruokapöydällä....! :/

Näihin haikeisiin ja onnensekaisiin tunnelmiin! <3