sunnuntai 31. heinäkuuta 2011

Koiraa, tunikaa, mekkoa

Toinen Ilo-koira valmistui viimein. Kadotin vanhan kaavan johonkin tähän hullunmyllyyn ja jouduin tekemään uuden. Kuinkakohan paljon aikaa säästyisi päivittäin, jos tavarat olisivat paikoillaan?






Ystäväni tilasi tyttärelleen 4-vuotis-syntymäpäivälahjaksi leijonamekon. Tällä kertaa päätin kokeilla miltä mekko näyttäisi resoreilla.




Huomenna on myyntivuoro Lahjatuvalla, ja totesin jo hyvissä ajoin, ettei kaapissa ole mitään kelvollista päällepantavaa. Oli siis ryhdyttävä töihin! Ystäväni huti-kangasosto päätyi jokunen viikko sitten minulle ja nyt siitä tuli tunika. Onnekseni kangasta ei riittänyt hihoiksi asti, koska pilkottuani kälyni lahjoittaman t-paidan hihoiksi, totesin, että yhdistelmästä tuli täydellinen. I love it!



4 kommenttia:

  1. Ihana Ilo-koira. Mekko on kaunis myös resoreilla. :) Mistä olet löytänyt vai oletko itse tehnyt tunikan kaavat? Likalle tykkään tehä tuolla kaavalla mekkoja/tunikoita ja itelle hotsittais myös tehä.

    VastaaPoista
  2. Ilo-Koira on niin symppis ja tunika on aivan ihana, oikea karkki! =)

    VastaaPoista
  3. Oletpa tehnyt todella ihania juttuja! Tosi söpö leijonamekko!

    VastaaPoista
  4. Kiitokset kaikille sydäntä lämmittävistä kommenteistä! =) Sadelikka: Tunikan kaava on omani, mutta samantyylinen kaava (tosin istutetuilla hihoilla) löytyy Ottobre Womanin jostain vuoden 2009 numerosta nimellä Bohemian tunika. Olen myös kyseisen kaavan testannut ja hyväksi havainnut ;)

    VastaaPoista

Kiitokset kommentistasi! =)